Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 2, 26.10.07 klo 22.00 Hellbergin halli.
Pelin ajankohta oli aika huono klo 22, joten pelasimme vajaalukuisena vain kolmella vaihtopelaajalla. Tästä huolimatta peli kulki pääosin vastustajan päädyssä. Vastustaja ei paikoitellen meinannut pysyä perässä. Kolistelimme kuitenkin vain tolppia noin viisi kertaa, eli aika TeHotonta. Vastustajan maalivahdille kuitenkin kunnia hyvistä torjunnoista. Vasta pelin puolenvalin paikkeella vihdoin onnistuimme maalin teossa. Leksa syötti lätyn maalille josta Basse jatkoi pallon verkon perillä. Maalin jälkeen pelistä tulikin tahtojen taisto. Meillä pelaajat hieman väsyivät ja vastustajalle alkoi aukenemaan jonkinverran enemmän paikkoja. Vasymys johti meillä virheisiin ja jouduimme noin viisi minuuttia ennen loppua alivoimalle. Alivoimalla vastustajalle ei auennut maalipaikkoja joten loppu olikin melkein muodollisuus. Pelistä jäi mieleen maalinteon vaikeus ja puolustuksen onnistuminen.
Tilastot: Tehon maalit Basse 1 + jäähy 2min
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti