sunnuntai 4. marraskuuta 2007

ToBK - TeHo 4 - 2

Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 3, 04.11.07 klo 11.00 ÖNY:n halli.
Varsinainen kotiottelu, vaikka vieraina oltiinkin pelattiinhan harjoitusluolassamme.
Ei onnistuttu ihan parhaalla mahdollisella tavalla tälläkertaa. ToBK tiedettiin tosi kovaksi vastukseksi, mutta annoimme kuitenkin ihan kohtuu vastuksen verrattuna aiempiin kohtaamisiimme.

ToBK iski tarkoilla ja hyvillä laukauksilla pelin tilanteeksi 3-0 ennen pelin puolta väliä. Meillä taas hyökkäyspeli takkuili ja tolpatkin olivat vastustajan puolella. Sitten pelin puolen välin paikkeilla pääsimme rajun päätytilanteen jälkeen ylivoimalle. Tuossa tilanteessa tuomari oli kerrankin tilanteen tasalla. Ylivoima olikin parasta meiltä tässä pelissä. Pallo liikkui hienosti pelaajalta toisella ja loppujen lopuksi saimme kavennuksen aikaiseksi. Ylivoiman jälkeenkin peli jatkui hallinnassamme vielä jonkin aikaa ja edelleen upeiden syöttöjen jälkeen saimme sitten toisenkin maalin ja tunnelma kohosi. Vähän paremmalla tuurilla olisi tasoituskin tullut, mutta ei vaan ei. Tobk iski loppunumerot meidän yrittäessämme kaikin voimin saada lisäkavennusta aikaiseksi.

Parannettavaa jäi: Puolustuksessa pitäisi päästä kiinni vetäjiin paremmin.

Tehon maalit: Makke 1, Basse 1

Ei kommentteja: