Hienoa TeHo! Pelaaja rinki jaksaa pelistä toiseen pysyä runsaana ja vaihtopelaajia riitti.
Kaikesta huolimatta otteet vaan paranevat kauden vanhetessa. Voitto oli älyttömän lähellä.
Ensin huonot uutiset. Johdimme 3 - 1 vielä 2 minsaa ennen pelin loppua.
Sitten vaan tapahtui ensin yksi virhe tilanne 3 - 2. Sitten yksi käsittämätön rangaistuslaukaus
toi vastustajille tasoitus maalin. Tais olla hieman ennenaikaista tyytyväisyyden tunnetta meillä
tuossa 3 - 1 tilanteessa. Sanotaan kuitenkin vielä niin, että edistystä on kuitenkin tapahtunut
sillä joskus näitä pelejä vielä hävittiin loppumetreillä.
Peli alkoi tasaisissa merkeissä sarjakärki ToBK vastaan. Kunnes noin
7 minuutin kohdalla ToBK siirtyi kaukolaukauksella 1 - 0 johtoon.
Hieman epäselväksi kuitenkin jäi kävikö pallo lainkaan maalissa.
Pallo nimittäin ei jäänyt maaliin vaan lensi suoraan takapressuun. Ilmeisesti pallo meni jotenkin maalin läpi. Tämä sai meissä hieman sapen kiehumaan.
Niinpä otimmekin tämän jälken peräkkäin 2 jäähyä mitä erikoisimmisa syistä.
Noin 14 minuutin kohdalla Sebben onnistui kuitenkin tasoittaa pelin
hienolla vedolla. Melkein seuraavassa vaihdossa Makke onnistui lisäämään
tilanteeksi 2-1 Jarin hienosta syötöstä. Noin 20 minuutin kohdalla syntyi
vielä 3-1 Bassen toimesta.
Tämän olisi suonut kyllä jäävän loppulukemiksi sillä niin hyvin peli sujui.
TeHot: Maalit: Sebbe 1, Makke 1 ja Basse 1. Jäähyt: Basse , Jari ja Jaska 2 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti