Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 6, 09.12.07 klo 20.30 Hellbergin halli.
Tälläkertaa saimme lähes koko joukkueen jalkeille. Tästä huolimatta aloitimme tosi löysästi kun SBS elite nakutti maalinsa ensimmäisen parin minuutin aikana. Eipä vedoille mitään voinut, muutakuin yrittää jatkossa estää parmmin vetopaikat. Mokkemme torjui koko pelin hyvin joten nämä turhat maalit olisi hyvä saada pois. Puolustus kyllä parani huomattavasti pelin kuluessa. Noin puolessa välissä peliä sorruimme vaihtovirheeseen ja saimme jäähyn. Puolustus toimi todella hienosti ja tämä olikin sitten jälleen parasta meidän pelissä. Maalin teko vain takkusi. Tolpat ja katkennut mailakin esti meiltä ainakin parin maalin synnyn. TeHon tilastot: Jäähy: 2min joukkueelle.
maanantai 10. joulukuuta 2007
maanantai 26. marraskuuta 2007
perjantai 23. marraskuuta 2007
Tornados - TeHo 5 - 5
Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 5, 23.11.07 klo 21.00 Hellbergin halli.
Tasapelit saivat jatkoa. Harvoin olemme olleet mukana näin kaksijakoisessa ottelussa. Peli alkoi Teholla tehokkaasti ja siiryimme nopeassa tahdissa 4 - 0 johtoon. Hyökkäys toimi tälläkertaa hienosti. Tiedä sitten vaikuttiko siirtyminen takaisin Helbergin isompaan halliin asiaan kun tilaa oli. Tilan lisääntyminen taas vaikeutti pelin edetessä puolustus pelaamistamme ja välit kasvoivat. Jopa niin paljon, että Tornados pääsi kuittaamaan tilanteen tasalukemiin ennen pelin puoltaväliä. Tässä vaiheessa alkoi peli kuumenemaan puolin jos toisinkin.
Jäähyt menivät ensiksi tasan kun meidän maalin takana tapahtui jotain, mistä Sebbe ja Tornadoksen kaveri ajattiin ulos. Pian Tornadoksen päädyssä tapahtui toinenkin välikohtaus, josta Tornadoksen pelaa sai jäähyn. Pääsimme ylivoimalle kolmella kahta vastaab, mutta tälläkertaa emme onnistuneet maalin teossa. Jäähyt hieman rauhoittivat onneiksi meidän peliä ja saimme pelin kutakuinkin kuosiin ja Tornadoksen hyvän vireen tasaantumaan ennen lopun kliimaksia.
Noin kolme minuuttia ennen loppua saimme johtomaalin, joka kestikin johtomaalina melkein kaksi minuuttia kun maalinedus hässäkässä Tornados onnistui tasoittamaan pelin. Vielä aivan lopussa oli käydä lapsus, mutta onneksi nämä numerot 5 - 5 säilyivät. Hyökkäykset meiltä olivat ihan kohtuu hyviä. Ongelmana taisi olla puolustuksen ja hyökkäyksen välin kasvaminen liian suureksi. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä tulos ja varmaan kummankin joukkueen mielestä aivan oikea.
Tehon maalit. Sebbe 1, Makke 2, Basse 1 ( maalin missasin kun koitin kaivaa juomapulloa penkin alta, päivitetään myöhemmin.) Jäähy: Sebbe 2 min

sunnuntai 18. marraskuuta 2007
TeHo - Huru-ukot 1 - 1
Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 4, 18.11.07 klo 11.00 ÖNY:n halli.
Tiukka sählymatsi päättyi harmittavaan tasuriin.
Peli alkoi tunnustellen, sillä emme olleet kohdanneet Huru-ukkoja aiemmin. Kuitenkin alkoi näyttämään siltä, että vauhtimme tuottaa vastustajalle hankaluuksia. Bassen hieno kuljetus ja laukaus siirsi meidät 1-0 johtoon. Johtoa kesti noin viisi minuuttia kun vastustaja onnistui saamaan onnekkaasti kimpoilleen pallon maaliimme. Pian tämän maalin jälkeen saimme vielä jäähynkin, jonka kestimme kuitenkin hienosti antamatta vastustajalle juurikaan vetopaikkoja. Vastustajan pinna alkoi samalla pelin lopun lähestyä kiristymään sillä seurauksella, että pääsimme myös ylivoimalle.
Saimme ihan hyviäkin paikkoja luotua, mutta ei ollut onni myötä. Koko pelin ajan meillä oli tilanne hallussa ja paikkojen tuhlaaminen oli harmi, jote pelin tulos tuntui pieneltä tappiolta, vaikka TeHon historian ensimmäinen tasuri saavutettiinkin.
Tehon maali: Basse 1 Jäähyt: Makke 2 min

sunnuntai 4. marraskuuta 2007
ToBK - TeHo 4 - 2
Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 3, 04.11.07 klo 11.00 ÖNY:n halli.
Varsinainen kotiottelu, vaikka vieraina oltiinkin pelattiinhan harjoitusluolassamme.
Ei onnistuttu ihan parhaalla mahdollisella tavalla tälläkertaa. ToBK tiedettiin tosi kovaksi vastukseksi, mutta annoimme kuitenkin ihan kohtuu vastuksen verrattuna aiempiin kohtaamisiimme.
ToBK iski tarkoilla ja hyvillä laukauksilla pelin tilanteeksi 3-0 ennen pelin puolta väliä. Meillä taas hyökkäyspeli takkuili ja tolpatkin olivat vastustajan puolella. Sitten pelin puolen välin paikkeilla pääsimme rajun päätytilanteen jälkeen ylivoimalle. Tuossa tilanteessa tuomari oli kerrankin tilanteen tasalla. Ylivoima olikin parasta meiltä tässä pelissä. Pallo liikkui hienosti pelaajalta toisella ja loppujen lopuksi saimme kavennuksen aikaiseksi. Ylivoiman jälkeenkin peli jatkui hallinnassamme vielä jonkin aikaa ja edelleen upeiden syöttöjen jälkeen saimme sitten toisenkin maalin ja tunnelma kohosi. Vähän paremmalla tuurilla olisi tasoituskin tullut, mutta ei vaan ei. Tobk iski loppunumerot meidän yrittäessämme kaikin voimin saada lisäkavennusta aikaiseksi.
Parannettavaa jäi: Puolustuksessa pitäisi päästä kiinni vetäjiin paremmin.
Tehon maalit: Makke 1, Basse 1

keskiviikko 31. lokakuuta 2007
TeHon historiaa!
v. 2003 – 2004 Porvoo V sarja.
8 ottelua 0 voittoa 0 tasapeliä 8 Tappiota. Maalisuhde 9 – 64, sijoitus viides
-Olimme pihalla koko kauden. Pelaaja runko säilyi seuraavalle kaudelle ja saimme sarjasta hyvää kokemusta. Säilyttiin sarjassa kun yksi joukkue luopui kesken kauden.
v.2004 – 2005 Porvoo V sarja
(10) ottelua (1) voittoa 0 tasapeliä 9 Tappiota. Maalisuhde 36 – 62, kuudes
- Saimme reilun parannuksen maali TeHoihin, mutta se ei vielä näkynyt voittosarakkeessa. Haimme ensimmäistä voittoa vimmatusti koko kauden ja luulimme saaneemme sen kun voitimme sarjan viimeisen ottelun. Omissa tilastoissa tuo oli voitto, mutta virallisissa sitä ei koskaan laskettu. Lisäksi muutamat viimeisen minuutin tappiot harmittivat. Sarjapaikka kuitenkin säilyi V:ssä.
v.2005 – 2006 Porvoo V sarja
10 ottelua 5 voittoa 0 tasapeliä 5 Tappiota. Maalisuhde 40 – 39, kolmas
- No alkoi sitten voittojakin tulla kun saimme joukkueeseen muutaman vahvistuksen. Joukkueen keski-ikäkin laski selvästi. Puolustuspelissä tapahtui hyvä parannus. Sarjapaikka säilyi nyt helposti.
V.2006 – 2007 Porvoo V sarja
14 ottelua 7 voittoa 0 tasapeliä 7 tappiota. Maalisuhde 44 - 47 , kolmas.
- Tasaista vääntöä, muutamaan peliä lukuun ottamatta. Keskikastissa olivat melkein kaikki joukkueet ehkä sarjan parasta joukkuetta lukuunottamatta, joten ristiin pelaamiset avittivat meitä kolmanneksi. Jälleen odotimme sarjapaikkamme säilyvän, mutta kabinetti peli nosti meidät kuitenki IV sarjaan. Ehkä potentiaalimme on huomattu:)

TeHo - Huka 1-0
Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 2, 26.10.07 klo 22.00 Hellbergin halli.
Pelin ajankohta oli aika huono klo 22, joten pelasimme vajaalukuisena vain kolmella vaihtopelaajalla. Tästä huolimatta peli kulki pääosin vastustajan päädyssä. Vastustaja ei paikoitellen meinannut pysyä perässä. Kolistelimme kuitenkin vain tolppia noin viisi kertaa, eli aika TeHotonta. Vastustajan maalivahdille kuitenkin kunnia hyvistä torjunnoista. Vasta pelin puolenvalin paikkeella vihdoin onnistuimme maalin teossa. Leksa syötti lätyn maalille josta Basse jatkoi pallon verkon perillä. Maalin jälkeen pelistä tulikin tahtojen taisto. Meillä pelaajat hieman väsyivät ja vastustajalle alkoi aukenemaan jonkinverran enemmän paikkoja. Vasymys johti meillä virheisiin ja jouduimme noin viisi minuuttia ennen loppua alivoimalle. Alivoimalla vastustajalle ei auennut maalipaikkoja joten loppu olikin melkein muodollisuus. Pelistä jäi mieleen maalinteon vaikeus ja puolustuksen onnistuminen.
Tilastot: Tehon maalit Basse 1 + jäähy 2min

SBS Elite - Teho 4 - 3
Porvoon puulaakisarja 2007 - 2008: Peli 1, 21.10.07 klo 20.30 Hellbergin halli.
Vastustaja SBS ELITE tiedettiin viimevuodesta haastavaksi, olimmehan kohdanneet silloin kahdesti ja hävinneet molemmat. Pystyimme nyt pelaamaan hyvällä tasolla koko pelin ajan ja jopa hallitsimme ottelua. Hyökkäyksen ja puolustuksen välit eivät kasvaneet liian suuriksi ja pakotimme hyökkääjät useimmiten laidoille ja kaukolaukauksiin.
Pelin alussa jouduimme noin viiden minuutin jälkeen takaa-ajajan osaan. Kääntölaukaus laidasta yllätti maalivahtimme. Kenttäpeli pysyi kuitenkin kuosissa ja pääsimme hakemaan tasoitusta, joka syntyikin melko pian. Tasoituksen jälkeenkin hallitsimme peliä, mutta vastustaja pääsi melko onnekkaastikin kahden maalin karkuun. Varsinkin kolmas maali kimpoili ihmeellisesti mailoista. Saimme kuitenkin karkulaiset kiinni 5 minuuttia ennen loppua hienojen kuvioiden päätteeksi. Viimeisellä minuutilla meille sattui tosi paha virhe ja SBS pääsi ylivoimatilanteessa iskemään vapaastu loppunumerot 4 - 3.
TeHon maalit: Mikki 1, Basse 1, Jari 1

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)